HannaartByHanna ©
Premium taidejuliste "Syntynyt leijonaksi perhosien laaksoon" 30 cm x 30 cm
Premium taidejuliste "Syntynyt leijonaksi perhosien laaksoon" 30 cm x 30 cm
Noudon saatavuutta ei voitu ladata
Share
43 varastossa
"Syntynyt leijonaksi perhosien laaksoon" Upea valmiiksi kehystetty taidejuliste, joka kuvaa vahvoilla väreillään elämän kauneutta ja herkkyyttä, rohkeutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Teoksessa on itämaisia sävyjä ja henkisesti se pohjaa elämän kunnioittamiseen, rakkauteen ja toivon tunteeseen.
"Halusin sisällyttää tähän teokseen vahvan sanoman: Uskalla luottaa elämään ja anna sen kantaa sinut myös läpi vaikeiden aikojen. Jokainen, joka on tuntenut ja kokenut pimeyden omalla kohdallaan, tietää miltä varovainen lempeä auringonsäde tuntuu. Jokainen, joka on kamppaillut erilaisten asioiden kanssa elämässään; terveyteen, selviytymiseen ja pärjäämiseen liittyen, tietää miltä tuntuu ensimmäisen kerran aistia tukevasti maa jalkojensa alla, kuin olisi saapunut myrskyävältä mereltä vihdoin omaan tuttuun turvalliseen kotisatamaan.
Tämän teoksen nimi on hyvin symbolinen ja se tarkoittaa, että vaikka ympärilläsi kaikki muut olisivat erilaisia kuin sinä, ole ylpeä itsestäsi juuri sellaisena kuin olet ja kulje kohti omia unelmiasi. Perhoset ovat kauniita, mutta sinun sisälläsi asuu myös Leijonan rohkeus." 🎀❤️ Hanna
Tämä valmiiksi kehystetty premiumtaidejuliste (30 cm x 30 cm) on syntynyt taiteilija Hanna Maarit Jauhiaisen alkuperäisen öljyvärimaalauksen pohjalta. Rajoitettu painos vain 100 kappaletta.
Tuotetiedot
- Koko: 30 cm x 30 cm
- Paino: 442,5 g kehyksineen
- Kehys: Musta saarnipuu, 20 mm paksuus
- Paperi: Museolaatuinen mattapaperi 250g/m²
- Suoja: Pleksi
Toimitus
Normaalitoimitus: 7-8 arkipäivää
Pikatoimitus: 3-5 arkipäivää
Ominaisuudet
- Kehys: Saarnipuu, luonnollinen kuvio
- Suoja: Pleksisuoja
- Kestävyys: Hapoton paperi, kestää vuosia kellastumatta
- Vastuullisuus: FSC-sertifioitu paperi ja kehys
- Pakkaus: Turvallinen toimitus
Täydellinen lahja tai kotiin. Elämän kauneus, herkkyys, rohkeus ja yhteenkuuluvuus. Osta oma keräilykappaleesi ennen kuin rajoitettu painos loppuu!






Maalauksia ihmisyydestä, myötätunnosta ja luonnon kanssa sopusoinnussa elämisestä.
Taiteilijan lupaus
Laadukkaat taidejulisteet alkuperäisten maalausten pohjalta
Taidejulisteemme valmistetaan yhteistyössä Gelato.printin kanssa taiteilija Hanna Maarit Jauhiaisen alkuperäisten maalausten pohjalta.
Kaikki myynnissä olevat julisteet ovat premium museolaatuisia tuotteita, jotka painetaan laadukkaasti paksulle paperille.
Kehykset ovat tyylikkäitä ja laadukkaita, jotka sopivat erinomaisesti teosten esillepanoon ja täydentävät sisustustasi kauniisti.
Turvallinen ja luotettava maksuliikenne
HannaartByHanna-verkkokaupassa kaikki ostotapahtumat toteutetaan Shopifyn valtuuttamilla luotettavilla ja turvallisilla maksuvälineillä. Maksuliikenne on suojattu SSL-varmenteella, joka takaa tietojesi täydellisen turvallisuuden.
Täydellinen tietoturva: Shopify huolehtii koko maksuprosessista, eikä sinun tarvitse antaa maksukorttisi tietoja millekään kolmannelle taholle.
Valmistus ja toimitus
Gelato.print vastaa taidejulisteiden valmistuksesta yhteistyössä taiteilija Hanna Maarit Jauhiaisen kanssa.
Nopea toimitus: Taidejulisteet toimitetaan pääsääntöisesti 3-5 arkipäivän kuluessa tilauksesta maailmanlaajuisesti.
Palautus- ja vaihtoehdot
HannaartByHanna ja Gelato.print tarjoavat 30 päivän palautus- ja vaihto-oikeuden viallisille tuotteille. Korjaamme mieluummin mahdolliset ongelmat lähettämällä korvaavan tuotteen tai hyvitämme rahasi täysimääräisesti.